Tekstit

Viikonloppu 19.5-21.5

Viime viikonloppuna oli paljon tekemistä! Lauantai aamuna menin vahtimaan jonkun perheen lasta. Kotiin päästyäni olikin jo kiire pakata seuraavaa reissua varten. Iltapäivällä lähdin poikaystäväni sekä hänen ystäviensä kanssa mopomiitiin Lahteen. Meistä kenelläkään ei ollut mopoa, mutta menimme autolla katsomaan, sillä olemme kaikki kiinnostuneita mopoista. Päivä kului iltaan asti mopomiitissä. Sunnuntaina heti aamusta menin tekemään ristiäisiin kampaukset pariskunnalle. Kampauksista en saanut onnistunutta kuvaa, mutta asiakkaat olivat tyytyväisiä! Iltapäivästä menin takaisin kotiin. Hyvän sään ansiosta päätin viedä nuorimman pikkuveljeni puistoon leikkimään! Koulu alkaa olla lopussa ja lähes kaikki kurssit on suoritettu! Olen tyytyväinen tämän vuoden arvosanoihin ja uusiin opittuihin asioihin! Odotan innolla ensi lukuvuotta!

Tervetuloa blogiini!

Kuva
Olen 16-vuotias hiusalan opiskelija.  Blogissani aijon keskittyä hiuksiin, mutta tulette näkemään postauksia myös muihin aiheisiin liittyen. Blogi on alunperin koulutehtävä, mutta mahdollisesti aijon jatkaa myös myöhemmin! Tekemiäni kampauksia, värjäyksiä sekä hiustenleikkuita löytää myös instagramista.